Faina – sininen prinsessa

Matkasin päiväseltään Liettuaan Vilnaan joulukuun ensimmäinen päivä. Matkan tarkoituksena oli hakea kotosuomeen Žydroji fėja*Lt Faina, eli pieni sininen Liettuan prinsessa, uusi kasvatusnaaras Inkilee kissalaan.

Faina ensimmäistä iltaa meillä

Faina ensimmäistä iltaa meillä

Reissu oli erittäin mielenkiintoinen ja hauska, vaikkakin varsin rankka. Faina tyttö on tolkuttoman suloinen. Ja Faina on osoittautunut erittäin sosiaaliseksi, reippaaksi, rohkeaksi ja uteliaaksi tytöksi, jolla on itsetunto kohdillaan. Vilmassa vietimme ensin aikaa paikallisen kissanyhdistyksen toimistolla, jossa Faina jo hyrisi sylissäni. Kotimatkan aikana tytöstä kuului yhden ainoan kerran pieni vieno miu ja muun ajan hän oli tyytyväinen kuljetuskassissaan ja automatkalla puoliksi kassissa, puoliksi sylissä.

Faina näyttää kieltä

Faina näyttää kieltä

Ulkonäöllisesti Fainan parhaat piitrteen ovat isot avoimet korvat sekä erittäin kauniit mantelinmuotoiset silmät. Fainan turkkin on uskomattoman pehmeä, suorastaan silkkinen. Väriltään tyttö on huomattavasti vaaleampi kuin mitä muut kissani, mutta Fainaa tuodessa en halunnut tuijottaa väriä, vaikka pidänkin itse niin sanotusti sävyltään tummemmansinisestä turkista, vaan kokonaisuutta ja niitä hyviä puolia ja sukutaulua.

Nukkuhetki

Nukkuhetki

Tällä hetkellä Faina tai Tipi, niin kuin ollaan tällä häntä kutsuttu, asuu meillä. Lauma on ottanut uuden tulokkaan hyvin vastaan ja kaikki on sujunut mallikkaasti. Olen erittäin ylpeä Inarista, Leevistä, Hupusta ja Daisystä. Daisy on ehkä vielä se, jonka mielestä tämä tirppa olisi saanut jäädä tulematta, mutta jää tuntuu sulavan kuitekin hiljalleen. Faina kulkee häntä pystyssä, aina valmiina leikkimään ja painimaan. Suloinen tapaus! Faina kuitenkin etsii sijoituskotia, joten jos olet kiinnostunut sijoitustytöstä, ihanasta Fainasta, niin ota yhteyttä.

Inari – rakas diiva

Mikä mahtaa olla nimi?
Mjau, olen Inari. Tulikukkakissalasta. Inariksi kutsutaan, Binääriluvuksi myös. Inkkupinkku, Tirppa, Tiipa, Tippiäinen, Nääkkä, Kiljukaula, Puskuuttori, Mamman rakas ja Neiti olen kans. Ikävästi myös Inkkukinkuksi sanotaan, eikä lainkaan siksi, että olen aikamoinen pakkaus ja makee kinkku, vaan siksi että raaakastan kinkkua. Oikeastaan mulla on sellainen yliluonnollinen kyky tietää milloin mamma ja isukki ottaa kinkkurasian jääkaapista ja sitten olen jo paikalla, salamannopeasti. Jääkaapin ovi narahtaa omalla tavallaan kun sieltä otetaan kinkkua – mamma ja isukki eivät tätä kullanarvoista faktaa tiedäkään.

Tähtitarinasi?
Olen pieni maailman napa. Kun tulin maailmaan niin veli on mukana ja me tehtiin kaikki yhdessä ja peräkkäin. Oltiin sellaiset majakka ja perävaunu, niin ainakin varamamma sanoi. Mutta muistan vielä hyvin sen hetken kun mamma ja isukki tulivat ekaa kertaa katsomaan minua. Tiesin heti, että tuonne menen, ja että nuo ihmiset ovat mun. Veli aavisti jotain ja hävisi paikalta, mutta itse nukahdin mamman syliin. Siinä oli niin kiva olla.

Kuten pienen diivan elämään kuuluu, niin muutin uuteen kotiin Inarin-päivänä, täytyyhän minulla nyt oma päivä olla. Onkohan se liputuspäivä? Pitäisi kyllä olla. Junalla matkustin ja katselin maisemia. Uusi koti oli kiva ja siellä odotti kaksi leikkikaveriakin, isukki Killi ja Leevi puolieno. Molempien kanssa olen hyvä kaveri ja rakastan niitä. Isukkiin olen vähän ihastunut, tai isukiksi ne Killiä sanoo. En ole ihan varma mitä se tarkoittaa, mutta näin se on. Silloin kun on se aika kuusta, eli aika kun pojat tulevat kovasti mieleen ja laulelen niille kaihoisia lauluja (“..hopeinen kuu luo urheilupuistoon siltaa, ei tulla koskaan voisi kai tällaista iltaa. Odotan turhaan sinua armain..”), niin silloin tunnen kummallista pientä vetoa tuota isukiksi sanottua herraa kohtaan. Toisaalta tahtoisin sittenkin jonkun muun rakkaan, kun ei tuo Killi tunnu siltikään ihan oikealta.

Harrastukset?
Suosikkiharrastukseni on silakointi. Jos joku ei teidä mitä se on, niin on kyllä jäänyt paljosta huvista paitsi. Silakointi tarkoittaa sitä, että otetaan silakka suuhun. Ei oikeaa tietenkään, se on pahaa, minä syön vain seitä ja tonnikalaa. Siis sellainen lelusilakka. Silakka oli mulla jo lapsena käytössä ja edelleen olen uskollinen silakalle. Siis silakka suuhun ja sitten juostaan ympäri taloa ees taas niin kovaa että matot on rullalla ja minusta näkyy vain pörhöllään oleva hännänpää. Jos joku yrittää tulla ottamaan silakkaa, niin sille murisen ja kovaa. Se on mun silakka, rakas silakka. Parasta tässä on se juokseminen, mutta sitä ei voi tehdä ilman silakkaa. Silakan olen tietysti kalastanut jostain, en tiedä mistä, mutta ehkä niitä tuolla itämeressä ui. Vai onko siellä lelusilakoita? On siellä varmaan.

Sitten harrastan puskemista, etenkin sellaista että nenä on ihan vinossa ja lättänänä. Katsotaan kuinka kauan mamman nenä kestää ennen kuin se menee rikki kaikesta puskemisesta. Ja juoksen paljon, juoksen ja kovaa, olen harmaa salama, itse isä Thorin heittämä. Juoksen lelujen perässä, tikku ja naru -lelu on paras ja sen perässä olen niin nopea että saan sen aina kiinni. Olen myös mukana kaikessa. Kaikki mitä tapahtuu, niin mun kuuluu saada tietää.

Perheesi?
Perhe on paras. Näin se vaan on. Mun mamma on paras ja isukki on kans. Mamman kanssa lempparijuttu on se, että hiiviskelen sen rinnan päälle kun mamma pötköttää ja alan tassuttamaan. Yleensä tassuttaessa keskityn niin että mamma sanoo että mulla on maaninen katse, mitä lie se tarkoittakaan. Silloin tällöin mamma kiljuu jotakin ja väittää että kynnet on terävät ja että iho menee rikki, mutta ei se siltikään mua pois aja, taitaa se mamma horista ihan joutavia. Mamma kun tulee kotiin, niin aina juoksen sitä vastaan, ikävä kun on.

Loppusanat?
Kehräämällä kaikki maailman asiat paranevat. Ja kinkku on se joka maailmaa pyörittää.

Inaria haastatteli Leevi

Inarin haastattelu on julkaistu Siniset Sanomat jäsenlehdessä 4/2010.