Killi the Kölli – melkein turkulainen kissa

Mikä on arvon herran nimi?
Killiksi mua on kutsuttu. Se hieno nimi olisisi jotain Grr Chili ja jotain, mutta kyl mä iha vaan Killi oon. Killi the kölli, Kilperoinen ja silleen. Kyl tuo orjaväki kutsuu mua kaikenlaisilla nimillä, kaikki ei oo niin kivoja ollenkaan. Esimerkiksi mun hyvin rakentunutta torsoani haukutaan ja sanotaan läskipyllyksi ja raksumonsteriksi.

Miten sinusta tuli turkulainen kissa?
No ensitteeks mä asusisin Ruotsissa Annan luona, siellä oli veljiä ja kiva remuta niiden kanssa. Sitten kävi niin että veljekset muutti pois ja mut pistettiin kassiin, ja kassissa Annan matkusti mun kanssa sellaisella hurisevalla koneella veden yli. Sitten siltä kun selvittiin niin sitten ne ajos mut autolla Turkkuseen. Siellä oli vastassa isukki ja mamma, mut oikeesti mää tykkään tuosta isukista enemmän. Eka ne puhuikin jotain ihan kummaa kieltä ja olin vähänlaisesti hämmentynyt, mut sit mää tottusin ja kivaahan täällä on. Kyl must on aikkas turkkulainen jo tullu. Kiva kaupunki tää on vaikka joku toista sanooki, ne ei vaan koskaan oo käyny Turussa. Niin ja jos en vielä sanonu niin toi isukki on se mun suosikki.

Onko sulla hyviä kavereita?
Joo ei. Siis joo, on mulla. Enks mää jo sanonu että toi isukki on paras. On täällä se mammakin, tai sellaiseks se itteensä sanoo, mut mulle se on lähinnä sellainen ruuan antaja ja silittäessä kiva lisäkäsi. Niin ja asuu täällä tuo Tirppakin (toim.huom. Inari) ja Löppiäinen (toim.huom. Leevi). Tirppa on ihan jees välillä, sen kanssa voi painia ja jahdata mut ei se ihan aina tajua et miten pitäis leikkiä, mut kyl me ollaan kavereita. Löppiäisen kans me oltiin aluks tosi hyviä kavereita, tai kun se tuli niin aluksi luulin sitä mun tyttökaveriksi, mut aika suuri pettymys oli, kun se ei sitte tyttö ollutkaan. Silloin piti mököttää pari päivää sängyn alla, mut kyl mää sitte iha tosimies olin ja nielin pettymykseni. Sitte kävi niin, että mun miehuuteeni koskettiin ja ton Löppiäisen annettiin kasvaa, nii siitä mä en tykänny kauheesti, sit piti antaa vähän päihin sille. Mut kyl me taas toisiamme siedetään, melkeen ollaan kavereita, ainaskii silloin kun isukin kainalossa maataan.

Elämäsi tähtihetki?
Himputti, nyt pistit pahan. Yksi olis se että kun isukin kanssa saa maata sängyllä ja siinä kehrätä ja olla maailman onnellisin kissa ja sitten mää armollisesti sallin, että tuo Löppiäinen saa tulla siihen mun kylkikarvoja lussuttamaan. Se on kyllä aikas kuningasta. Nii ja sitte toinen oli kyllä se kun kävi naisvieraita. Mulla käviki muutama tyttöystävä, onneks ne ei tainnu tietää että deittasin montaa tyttöö samaan aikaan – siitä olis voinu tulla aika säpinää ja toraaki. Toi isäntäväki on kyl kertonu et mulla olis lapsiaki, mut mähän en myönnä mitään. Kyl ne väittää että tuo Tirppa oli mun tyttö, kai se on uskottava, mut silti en myönnä mitään.

Suhteesi ruokaan?
Siis mitä, ei mulla mitään suhteita ole, tai siis en ainakaan myönnä. Mut jos ruuasta puhutaan niin se on kyllä maailman paras asia sitten isukin. Mä tykkään ihan kaikesta ja menee miten vaan ja kuinka paljon vaan. Ja jos annetaan syödä riittävästi niin sitten voi käydä välillä oksentamassa ylimääräisen pois jotta voi taas jatkaa, mut siis mikään bulimikko en ole. Tosin siinä toi isukki ja mamma on ihan tyhmiä, että ne ei ollenkaan ymmärrä mitä tän kropan ylläpitäminen vaatii, ja mun ruokaa rajoitetaan. Kun harrastaa paljon kaikenlaista niin kyl se energiaakin vaatii, no mulla oikeestaan on aina nälkä.

Harrastukset?
Se kölliminen, sen jalon taidon kehittäminen vaatii päivittäisiä pitkällisiä harjoituksia. Sit isukin huomion vaatiminen, siinä olen tullut aika hyväksi jo. Ja tietty nuo kulinaristiset nautinnot pitää kans tässä kohdassa mainita. Ja sitten juokseminen, välillä pitää hölkätä ja kiitää kuin tuulispää halki reviirin. Ja toki kans pitää osoittaa olevansa tän talon kingi, eli tuo Löppiäinen pitää toisinaan pistää ruotuun. Siinähän niitä, yllin kyllin.

Onko kesälle suunnitelmia?
Joo, odotan että olis lämmintä ja pääsis ulos valjastelemaan. Kyl mää aina kun tuo isukki jonnekin lähtee, niin yritän tunkea mukaan, mut ei se oikeen ymmärrä et mäkin tahtoisin. Valjastelu on aika hurrrjaa puuhaa, välillä hieman jänskättää. Onneks valjastellessa isukilla on aina herkkuja mukana niin sitten ruuan kanssa kaikki jänskä unohtuu.

Loppusanat?
Kiitos kaikille, viettäkää auvoisia kissanpäiviä, jos joku ei osaa nii mää voin kyl opettaa.

Killin haastattelija oli Inari

Killin haastattelu on julkaistu Siniset Sanomat jäsenlehdessä 2/2010.

Comments are closed.